Mä mietin että mihin nää mun laihdutusyritykset yleensä on kariutunu. Ne kun on yleensä kestäny sen ehkä viikon. Paitsi se sillon ennen esikoisen odotusta, se elämäntaparemppa piti pintansa aika hyvinkin. Tulin siihen tulokseen, että oon vaan liian hätänen. Oon enempi sellasta tyyppiä joka haluaa nähdä tuloksen heti. Siis jos mulle sanottas vaikka että jos syöt tän verran kaloreita, niin joka kerta kun jumppaat niin paino tippuu vaikka 100g. Eihän se tahti huima olis, mutta tuloksen näkis jo heti kun tekee jotain. Eli periaatteessa ihan sama tulos kun nytkin viikon välein, että 500g/viikko, ja ton mun systeemin mukaan sit jumppais 5 kertaa viikossa niin lähtis toi 500g/viikko. Mutta kun sen näkee vasta sitten myöhemmin, en mä paina 100g vähemmän jos heti jumpan jälkeen pomppaan vaakaan. Vaikka viikkotasolla se samanverran tekiskin. Pitkäjänteisyyttä, sitä tässä tarvitaan, ja malttia. Ehkä se on hyvä ettei mulla tosiaan oo sitä vaakaa kotona, mähän olisin varmaan jo luovuttanu kun kävisin siinä sen 5 kertaa päivässä;D 

Lisäks mä oon luullu etten oo tunnesyöjä. En syö suruun tai iloon, yleensä jos olen surullinen, ennemminkin jätän syömättä, ei tee mieli. Myöskään jos olen oikein iloinen, siis ei tällänen perusiloinen, vaan jostain tietystä asiasta, ei ruoka tai herkut ole ekana mielessä. Mutta ehei, olenkin väärässä! Nimittäin v*tutukseen syön kyllä! Sitä suklaata, kaksin käsin mieluusti. Kun oikein keljuttaa niin alkaa "tehdä mieli" suklaata. Mieliteko on siis lähinnä henkinen. Tän tajusin ihan yhtäkkiä tossa muutama viikko sitten, kun tosiaan olin useamman viikon syömättä suklaata ja karkkia. Esikoinen koetteli hermoja oikein urakalla, ja tokaisin miehelle että nyt on sellanen hetki kun tekis mieli lähtee kauppaan ja ostaa iso suklaalevy. Mies sitten sano että jos se auttaa niin osta, ethän oo nyt pitkään aikaan muuten syönyt. Silloin tajusin sen, ja sanoin että ei, tästä lähtien mä en syö siks että mua keljuttaa, vaan syön vain silloin kun oikeesti tekee mieli herkutella, ihan muuten vaan! Ja se on musta aika hyvä päätös, koska nyt kun oon päättänyt että mä en syö suklaata siihen ärsytykseen, niin tiettekö mitä, mä en oo ees ajatellu kaupassakäydessäni että pitäis ostaa suklaata. En oo ees mennyt sinne karkkiosastolle, eikä oo ees käynyt mielessä että tekis mieli. Tylsyys on kyllä toinen, millon tekee mieli napata suuhunsa jotain hyvää. Mutta sitä on helpompi vastustaa, lasten kanssa keksii kyllä tekemistä jos virtaa on, ja sitäkin on tällä viikolla riittänyt enemmän. Varmaankin tuolla liikkumisella ja turhan sokerinsyönnin välttämisellä on osuutta asiaan, näin ainakin haluan uskoa, että jotain tuloksia olis jo havaittavissa;)

Mietin itelleni myös jotain "porkkanoita" , että mulla pysyis into päällä. Koska vaikka se ajatus laihemmasta itsestä on kiva, niin loppupeleissä pelkkä se ei riitä, se on jo nähty. Mietin siis välietappeja, pikku palkintoja joita saan aina kun oon laihtunut tietyn määrän: -5g, lupasin itelleni 10kerran kortin uimahallille.  -10kg, uudet jumppavaatteet, -15kg en oo vielä päättänyt, ja bonuksena otin vielä -20kg, johon en myöskään oo vielä palkintoa keksinyt. Vaatteita ajattelin tohon -15kg kohdalle, mutta jos saankin intoa jatkaa vielä 5kg, niin ei oo järkeä ostaa vaateita siinä välissä;) Mutta en oo vielä myöskään päättänyt jatkanko sinne -20kg asti, sen näkee sitten kun ensin pääsen sinne -15kg asti ja näen minkä kokoinen ja näköinen silloin sitten olen. En mikskään langanlaihaks edes halua, vaan hoikaksi ja ennen kaikkea terveeksi. Tai no eihän mulla nytkään oo mitään vaivoja, mutta siis en haluakaan mitään "läskisairauksia", kun ne kerta voi ihan itse ehkäistä. Ainakin mun tapauksessa, kun kyse ei oo kun laiskuudesta ja itsekurin puutteesta. Niin, rahahan tietysti on vähän esteenä noiden palkintojen lunastukselle, mutta keksin sitten jotain pienempiä lahjuksia itelleni jos ei meidän rahatilanne anna myöden esim. sille uimahallikortille:)

Oli mulla yksi isompikin porkkana tässä hommassa. Nimittäin kolmas lapsi. Ollaan miehen kanssa puhuttu kolmannesta lapsesta, ja molemmat ollaan sitä mieltä se saa jossain vaiheessa tulla jos on tullakseen. Mutta ei vielä. Miehen mielestä mun pitää ensin hankkia itelleni vakituinen työpaikka, mitä mulla ei siis nyt ole ja kotonakin olen ollut kohta jo 4v yhteensä, kun jäin heti ekan raskauden alussa työttömäksi. Itse olen kyllä samaa mieltä, ei näillä tuloilla kolmea lasta elätetä, joten ihan senkin takia on pakko hankkia se turva ensin, ja sitten vasta edes haaveilla siitä kolmannesta. Itse asetin ehdoksi sen että ennen kuin raskautta aletaan yrittää, minun on pitänyt laihtua 15kg. Se ei ole mikään ehdoton raja, jos olen oikeasti tyytyväinen itseeni vaikka -12kg kohdalla niin siihen se laihdutus sitten jää, eikä se ole este sille lapsenteolle. Mutta siis vain siinä tapauksessa että lopetan sen "laihiksen" hyvillä mielin ja siksi että olen tyytyväinen senhetkiseen oloon ja painoon. Jos lopetan laiskuuttani tai muuten vaan niin sitten... ...sitten luultavasti puhun vaan miehen ympäri että laihdutan vasta raskauden jälkeen, ja sehän suostuu koska ei se tätä ehdottanut vaan minä;D Mies kyllä tukee mua ja on mukana tässä hommassa, mutta ei se koskaan oo sanonut mulle että mun pitäis laihduttaa. Se on aina ollut muhun tyytyväinen sellasena kun olen, ja ehkä siks mä oon ollu tämmönen jo näin kauan:P Mutta siis, ton jutun mä keksin sen takia, että tarvin sinne porkkanaks jonkun asian jolla on mulle oikeesti merkitystä, jonkun tärkeän asian, jonka puolesta oon valmis tekemään töitä. Ja tuo on se asia. Jos mä en ton vuoksi pysty pitämään itteäni kurissa niin sitten en minkään.

Tänään tein sen saman telkkarijumpan kuin aikaisemmin viikolla. Se meni jo paljon paremmin! En tiedä voiko kunto kehittyä näin nopeasti, mutta nyt pystyin tekemään liikkeet paljon paremmin. Mulla oli sen tiistaisen jumpan jälkeen lihakset ihan jumissa,  sitten ke juoksin sinne kuntotanssiin ja sen session jälkeen oli paikat kyllä aivan jökissä. Torstaina ensin venyttelin ja sitten lähin lenkille, ja illalla olo oli ihan hyvä. Perjantaina kävin uimassa, ja tänään tein sen jumpan, eikä mulla oo kun vähän reisissä tuntu että jotain olis tehnyt. Oon vähän pettynyt jopa kun ei mikään paikka oo kipee, tuntuu että ei oo mitään tehnytkään kun ei mihinkään satu;D Vaikka mies sanoo että noissa urheilun takia tulevissa jumituksissa paras lääke on jatkaa vaan!:) Se on urheiluhieroja, että kai mä sitä uskon, kun kerta joka päivä oon liikkunut ja olo vaan paranee vaikka alkuun oli kyllä ihan hakattu olo:D

Hienosti on tähän asti mennyt, jo huikeat 6 päivää;D No mutta on se mulle aika hyvin, koska oon joka päivä harrastanut liikuntaa, ja suklaata ja karkkia en oo syönyt yhtään. Kalorit on joka päivä jääneet miinukselle, ja noiden liikunta"pisteiden" ansiosta mulla on tänäänkin vielä tällä hetkellä kalorit melkein 900kcal miinuksella, vaikka oon syönyt tosi hyvin. Eli kun mies kotiutuu työhommista niin taidetaan tehdä vielä iltapalasalaatti ja siltikin kalorit jää miinukselle ihan tarpeeks:) Tai oikeastaan se salaatti on melkein pakko syödä, koska haluaisin saada täyteen tuon suositellun kalorimäärän per päivä, joka on n.1600kcal. Jos vaje jää isommaksi liikunnan takia, se on ok mutta periaatteessa syötyjen kalorien määrän yritän pitää tuossa 1600kcal hujakoilla.

Katselin muuten eilen kaupassa ruokien kalorimääriä. Suklaalevyssä oli n. 1000kcal!:0 Ihme etten oo tän enempää lihonut, mähän oon koko kevään ahtanu itteeni jo pelkkää suklaata varmaan triljoona kilokaloria:/ :D Mutta siis, se hyöty tosta tutkiskelusta oli, että nyt tiedän että jos mun tekee mieli herkutella, niin 500-1000kcal "säästö" riittää siihen että saan pitää herkuttelupäivän:) Pitää vaan sitten suunnitella se kunnolla, ettei mene mähkimiseks. Päätän etukäteen mitä haluan syödä, päätän mitä muuta syön sinä päivänä, ja katson että liikun tarpeeksi sillä viikolla, että on varaa syödä. Mutta vielä en ole valmis herkkupäiviin, ensin pitää ottaa kunnon startti ja sitten kun pääsee tässä hommassa vauhtiin niin sitten voi suoda itselleen joskus jotain ekstraakin. Parin viikon päästä on miehen synttärit, ehkäpä silloin olisi hyvä herkuttelupäivä;) Merkkasin muuten kalenteriinkin itelleni herkkupäiviä. Itestä tuntuu helpommalle jos tietää milloin niitä herkkuja saa, on joku päivä mitä odottaa sillon jos tulee älytön mieliteko. Ei tuu naposteltua joka päivä:) Merkkasin ne jo aiemmin joskus, ja tälle päivälle olin merkannut herkuttelupäivän. Mutta ei mun tänään tehnyt mieli (paitsi silloin kun esikoinen kiukutteli) joten en mennyt edes kauppaan, päätin että parempi nyt olla ensin vähän pidempi pätkä kokonaan ilman. Kahden viikon välein oon ne merkannut, että se seuraava osuis sinne miehen synttäriviikonlopulle. Ehkä silloin harjotellaan sitten sitä kohtuudella herkuttelua.